sunnuntai 25. kesäkuuta 2017

Tähystysleikkaus, hengissä selvittiin!

I´M ALIVE! SELVISIN HENGISSÄ!

Viime torstaina aamulla lähdimme viemään Dreameriä klinikalle. D oli hyvin pirteällä tuulella ja kovin nälkäinen, kun ei ollut saanut syödä 12 tuntiin mitään. Saimme hepan suoraan traikkuun ja sitten alkoi matka kohti klinikkaa. Ja tässä kohtaa jännitys ja ahdistus pääsi valloilleen.

Apua tuolla on meidän traileri!
Nyt sen trailerin takaluukku aukes!
Nyt ne huutaa että pitäis mennä tonne!
Valmiina traikkuun menoon. Hieman ehkä nähtävissä omistajan jännitys..

Klinikalla Dreamer vietiin karsinaan, jossa se jäi odottamaan leikkaukseen pääsyä. Sen leikkaava lääkäri oli erittäin kokenut henkilö, joten siihen olin oikein tyytyväinen. Oli kuitenkin kamala jättää poika sinne yksin. Meille sanottiin, että soittavat aiemmin jos tulee jotain ongelmia, muuten vasta myöhemmin illemmalla, kun Dreamerin voi hakea kotiin.

Sinne se jäi..pakosuunnitelmaa tekemään..


Olisikohan kello ollut noin neljä, kun puhelin soi, että voimme tulla hakemaan Dreamerin kotiin. Leikkaus oli mennyt hyvin, ja kinner oli näyttänyt paljon siistimmältä, mitä kuvat olivat antaneet ymmärtää. Leikkauksessa oltiin siistitty kinnertä mahdollisimman paljon, ja lopputulos oli ollut aika hyvä. Eläinlääkäri sanoi, että voidaan olla varovaisen toiveikkaita siitä, että Dreamer voitaisiin saada vielä ratsastuskäyttöön! Ihan mieletöntä! Tämä vuosi tosin menee nyt todennäköisesti toipuessa, mutta se ei mua haittaa, otetaan ihan rauhassa vain.

Nyt aluksi Dreamer on viikon sairastarhassa, eikä mitään muuta liikkumista. Sen jälkeen sitä aletaan taluttamaan kaksi kertaa päivässä 10min. Viikko tämän jälkeen talutetaan max. 30min päivässä. Ja kun viikko on taas mennyt, niin se saa mennä laitumelle, jolloin ei juuri muuten sitä liikuteta. Ja on 2 kuukautta laitumella. Siinä on tämän hetkinen suunnitelma, sitten katsotaan mikä on tilanne laidunloman jälkeen, että voiko alkaa jollain tapaa kuntouttamaan, vai pitääkö vielä jatkaa lomailua.

Dreamer siirtyy laidunajaksi meidän tutulle pienemmälle tallille toipumaan. Tulee sitten takaisin kotitalliin, kun kuntoutus alkaa.

Fiilikset ovat tällä hetkellä hyvät. Minulla ei ole kiire mihinkään ja haluan hoitaa Dreamerin kuntoon rauhassa. Nyt vain päivä kerrallaan otetaan ja koitetaan nauttia kesästä :)

Kotiin hakemassa. Dreamer vielä hieman lääkepöllyssä.
Ruokinta aloitettiin lesevedellä ja lesemössöllä.
Näin siistit tikit ja haavat.
Yhteensä 4 tikkiä
2 viikkoa paketissa.

2 kommenttia: