maanantai 22. tammikuuta 2018

Uusien treenivinkkien kanssa eteenpäin


Olen taas ollut todella onnellinen siitä, että pääsen viikottain todella hyvien valmentajien tunneille. Meillä on kaksi ratsastusvalmentajaa, joista toinen huippu kouluratsastaja ja toinen esteratsastaja, joihin molempiin olen ollut tosi tyytyväinen. Näiden lisäksi hevoset käyvät noin joka toinen viikko ohjasajossa ammattilaisen ohjastuksessa. Näiden kaikkien avulla sekä minä itse, että hevoset pääsevät kehittymään hurjasti. Tuntuu, että nyt on hyvä tasapaino kaiken kanssa.

Viggo on taas viime aikoina ollut vähän haastavampi ratsastaa. Äidillä se heittäytyy "tuntiponiksi", oikoo kulmat ja lyhyetsivut, ei mene suoraan pitkälläsivulla tai käänny mihin pyydetään, kaikkea tuollaista typerää. Minun kanssa se on ratsastuksen alussa purrut enemmän kuolainta ja vähän koittanut juosta omia menojaan. Kuitenkin alun jälkeen olen sen saanut kivaksi avuille. Nyt viime viikolla sekä estevalmentaja, että ohjasajovalmentaja antoivat kotiläksyksi tehdä paljon siirtymisiä. Toistoja, toistoja ja toistoja. Siirtymisillä saadaan Viggon huomiota kiinnittymään ratsastajaan, samalla herkemmin kuuntelemaan ratsastajan apuja, ja kantamaan itsensä paremmin takaosan päällä. Ravi-käyntisiirtymisissä Viggo on nyt käyntiin siirtyessä alkanut vetämään päätä ja puree kuolainta vasten. Tässä täytyy nyt yrittää käyttää enemmän istuntaa, sekä irrottavia puolipidätteitä ettei lähde mukaan vetokilpailuun, pohje mukana tukemassa totta kai. Nyt täytyy keskittyä tähän.

Lauantaina valmiina työskentelyyn
Niin lempeä katse
Dreamerille olen nyt pitänyt pari viikkoa vähän kevyempää liikutusta, se on nyt tehnyt sen verran paljon hommia, niin halusin, että se pääsee kunnolla palautumaan. Se on muuten liikkunut todella hyvin, mutta laukannostot ovat tuottaneet kaikille vaikeuksia. Juttelin asiasta eläinlääkärin kanssa, joka totesi että voi olla että leikattuun jalkaan "nippaa" joku siinä nostossa, tai ihan muuten vaan on vähän hankalempi nyt nostaa laukka kun toinen takajalka heikompi. Kuitenkin D on liikkunut tätä lukuunottamatta super hyvin, joten ei pitäisi olla syytä huoleen. *kopkopkop*

Nyt lauantaina uskaltauduin ekan kerran meidän kouluvalmentajan tunnille. Emme ole olleet loukkaantumisen jälkeen hänen tunnillaan, joten edellisestä kerrasta oli kulunut melkein vuosi. Valmentaja on todella tarkka hevosen liikkeestä, ja sanoo todella "pienestä" jos tuntuu ettei hevonen liiku ihan ok. Tämän takia olin pyytänyt, että valmentaja itse käy ensin Dreamerin selässä, jotta kuulen hänen mielipiteensä liikkumiseen. D tosiaan on omasta mielestäni liikkunut hienosti, mutta ammattilainen kuitenkin osaa tarkemmin sen katsoa, vielä kun ei ollut pitkään aikaan ollut Dn selässä, niin vielä helpommin huomaa mahdolliset "viat". Täytyy sanoa, että kyllä jännitti mennä lauantaina maneesiin "kuulemaan tuomio".

Päivän väri oli ruskea

Niinpä valkku kävi Dreamerin selässä, ja oli täysin hämmästynyt: Voiko tämä oikeasti liikkua näin hyvin?? Dreamer oli ensimmäisestä askeleesta lähtien eteenpäinpyrkivä, rento, suora, ei yhtään jäykkä ja liikkui täysin puhtaasti! JES!! Ainoa ongelma oli jälleen kerran ne laukannostot. Ohjeeksi sain nyt ratsastaessa välillä nostaa Dtä pois peräänannosta ylös, jotta etupää saataisiin kevenemään ja ottaisi enemmän takaosaa alle. Ennen laukannostoa hieman koota ravia ja samalla kohottaa sitä etupäätä, ja siitä laukannosto. Tällöin sille on helpompi tehdä nosto, kun ei ole etuosan kanssa raskaana alhaalla. Samalla takajalat joutuvat ponnistamaan vähän enemmän, joka taas vahvistaa niitä lisää. Valkun ratsastuksen jälkeen menin hetkeksi itse selkään, ja harjoiteltiin näitä juttuja. Ja kyllähän ne toimi! Mahtavaa. Nyt tiedän paremmin miten tästä jatkaa ratsastusta.

Näkymä Dreamerin selästä käsin.
N. viikko sitten otettu kuva, jäänyt postaamatta.
Estevarustukset vaihtelun vuoksi.
Dreamer eilen menossa ohjasajoon
Eilen otin Viggosta muutaman taiteellisemman kuvan
Herkkää

perjantai 12. tammikuuta 2018

Tavoitteita vuodelle 2018

Kuvan on ottanut Ritva Waris-Wörlin

Uusi vuosi ja heti päässyt lipsumaan blogiin kirjoittaminen. On tässä ollut vaikka mitä asiaa mistä kertoa, mutta en vain ole saanut itsestäni irti kirjoittaa tänne niistä. Tästä olen saanut huomautuksia ystäviltä, joten pakko se oli tulla tänne takaisin. Päätin, että aloitan vuoden ensimmäisen postauksen tekemällä vähän listaa meidän tämän vuoden tavoitteista.


#1 Jatkaa valmennuksia ja oppia kummankin hevosen kanssa uusia juttuja

Nyt olen päässyt vihdoin taas valmennuksiin myös Dreamerillä. Ennen joulua koin aivan mielettömän upean ratsastuksen sen kanssa, kun pääsimme tekemään pitkästä aikaa vaativampia juttuja, ja Dreamer liikkui niin energisesti ja vaivattomasti! Tämä tunti toi minulle toivoa siitä, että voimme päästä vielä kunnolla treenaamaan Dn kanssa, ja mahdollisesti vielä kisaamaankin. Ihan huippua. Dreamerin kanssa olisi ihanaa päästä harjoittelemaan vaativan tason asioita, jotka jäivät meiltä kesken loukkaantumisen vuoksi.

Viggon kanssa haluaisin saada sen perusratsastuksen vielä vahvemmaksi ja tasaisemmaksi, nyt sillä vielä heittelee meno vähän päivästä riippuen, vaikka onkin jo kehittynyt suuresti. Ja kaikista tärkeintä on saada laukkaan lisää voimaa ja kestävyyttä. Olemme nyt keskittyneet tosi paljon laukkaan, ja koitetaan nyt kohottaa laukkakuntoa tekemällä aina kunnon pidempiä reippaita laukkapätkiä. Viggo jaksaa nyt kantaa itsensä huomattavasti paremmin kuin ennen, joten kehitystä on tapahtunut.

Dreamerin kanssa Kilossa
Kesällä treenaamassa

Tässä videopätkää siitä joulua ennen olleesta valmennuksesta


#2 Päästä kisaamaan

Siinäpä se. Olisi kiva päästä kummallakin hevosella kilpailemaan, vielä hauskempaa että lähteä kummankin kanssa samoihin kisoihin. Viggon kanssa olisi hyvä aloittaa nyt helppo c-luokista, saada niistä muutamia tasaisia 60% suorituksia, ja siitä siirtyä helppo b-luokkiin. Dreamerin kanssa en laita nyt mitään tarkempaa tavoitetta, olisin tyytyväinen raviohjelmastakin jos vain kisoihin pääsisin.

Dreamerin kanssa Ypäjällä, joskus.
Viggon viimekauden viimeiset kilpailut

#3 Päästä nauttimaan rennosta maastoilusta

Tämä pätee kumpaakin hevoseen. Viggo on ollut viime aikoina todella rasittava ja hankala maastossa, niistä on ollut kaukana nauttiminen. Viggo on ollut maastossa säikky, se yrittää lähteä alta, ryöstää jos mennään käyntiä reippaammin, pukittaa jos pidättää jne. Nyt on ollut sen verta huonot pohjat meidän maastoreiteillä, etten oli Vn kanssa viitsinyt mennä sinne riehumaan. Joka tietenkin on huono totutuksen kannalta, mutta ei voi mitään. 

Dreamerin kanssa en itse ole vielä kertaakaan ollut maastossa tällä tallilla, kaverini on ollut sillä mukana, kun olen itse ratsastanut Viggolle. Dreamer olisi kyllä rauhallisempi kuin Viggo, mutta se taas saattaa alkaa yhtäkkiä peruuttamaan, eikä sillä ole mitään itsesuojeluvaistoa siitä mihin se peruuttaa. Olen jo nähnyt silmissäni, että päädymme johonkin ojaan tai suohon. Mutta nyt kun D on ollut paljon rauhallisempi ja kiltimpi, niin ajatus maastoilusta on tullut taas mieleeni. Ehkä joku päivä, kun ei tuule/sada, eikä ole liian kylmä, ja pohjat ovat kuivat ja hyvät....ehkä.

Viggolla on ollut nyt pakko pitää pelhameita maastossa.
Kesän maastoretki, pelhamit kahdella ohjalla testissä.

Tämä kuva on meidän ihan ensimmäisen maastoilun jälkeen otettu, se olikin paras kerta, kun Viggo meni tosi kiltisti ja hienosti. Siitä on lähtenyt menemään pikkuhiljaa alamäkeen.
Dreamerin kanssa Kilossa.
Tässä yksi Viggo laukka/pukki ampaisu joka tallentui videolle, päivämäärä väärä.


#4 Pojat taas samaan tarhaan/laitumelle

Dreamerin loukkaantumisen jälkeen pojat eivät ole tarhanneet samassa tarhassa, koska olen ollut varovainen Dreamerin jalan kanssa. Nyt Dreamer näyttäisi kuntoutuvan, niin toivotaan että ne saataisiin keväällä/kesällä samaan aitaukseen. Ehdottomasti vasta sitten kun ei ole enää jäätä/lunta, ja hokit ovat poissa. Mahdollisesti sitten suoraan laitumelle, niin on enemmän tilaa.

Kuva on ekasta kokeilusta samaan tarhaan, ei mitään ongelmaa.
Ihanat parhaat kaverit

Siinä oli nyt ehkä meidän isoimmat tavoitteet. Olisi mulla ollut jo mielessä muitakin tavoitteita, mutta ehkä alkuun tämä lista riittää. Katsotaan jos viikonloppuna saisin vähän videota mun ja Viggon menosta, niin pystyisi katsomaan miten se nykyään liikkuu!

Oikein mukavaa viikonloppua kaikille!