torstai 19. lokakuuta 2017

Virkeitä hevosia

"Kaikista maailman hevosten omistajista mä sain tän idiootin"
Syksy on saapunut ja niin myös kylmemmät ilmat. Minä en tykkää, mutta tuntuu vähän siltä, että meidän hepat vähän tykkäävät. Tai ainakin on taas se aika, kun niistä tulee hieman turhan pirteitä, ja tämä virkeys näkyy lähinnä huonossa mielessä kuin hyvässä.

Viime sunnuntaina oli aivan mielettömän kaunis syyspäivä. Aurinko paistoi, oli lämmin ja taivas sininen. Ajattelin että nyt on täydellinen päivä lähteä kokeilemaan kävelemään Viggolla vähän lähimaastoihin yksin. Olemme siis aina maastoilleet muiden kanssa. Rentoa kävelyä ja hyvä mieli - niinhän sä kuvittelet! Ajatteli Viggo.

Ongelmat alkoivat jo heti tallin pihassa noustuani selkään, Viggo oli sitä mieltä, ettei uskalla kävellä maneesin vieressä olevien heinäpaalien ohi. Niiden paalien, jotka ovat aina olleet siinä samassa kohtaa. Pitkän neuvottelun jälkeen onnistuimme ohittamaan paalit, ja jatkamaan matkaa n. 10 metriä, jolloin kohtasimme pienen sillan. Sillan, jonka olemme ylittäneet monta kertaa. Tämä myös oli tällä kertaa pelottava, mutta sain melko nopeasti Viggon kävelemään sen yli. Tästä kiertelimme jonkin aikaa lähipolkuja, hyvin jännittyneenä ja jäimme useaa asiaa kauhistelemaan.

"Minäkö muka villi? Pois se minusta!"
Yhtäkkiä Viggo pysähtyi kuin seinään, ja jäi pää pystyssä puhisemaan ja tuijottelemaan metsään. Olin varma, että siellä olisi peura, mutta väärässä olin. Joku oli ripustanut lyhyen matkan päähän metsään sähkönsinisen riippumaton, ja sieltä joku kurkisti meitä niin että vain pää juuri ja juuri pilkahti maton sisäpuolelta, ja pian sujahti takaisin piiloon mattoonsa. Jäimme tätä tuijottelemaan joksikin aikaa - Viggo kauhusta ja minä ällistyksestä. En todellakaan tiedä minkä ihmeen takia joku oli sinne päättäny riipustautua. Välillä pää varovasti kurkkasi, joko olisimme jo matkanneet matkaa.

Samalla kuulin edeltä kauempana olevalta rauniokoiraradalta kovaa haukuntaa, eli siellä oli menossa koirien jotkut kokeet. Meidän tarkoitus oli olla matkana sinne, mutta totesin itselleni sen olevan todella huono idea Viggon ollessa näin pinkeä. Ratsastuspolku menee nimittäin koiraradan vierestä, ja siellä voi tapahtua mitä vain ampumisesta räjäytyksiin saakka. Joten ainoa vaihtoehto oli kääntyä ympäri, eikä sekään vaihtoehto ollut paras. Sanomattakin selvää, että kun lähdin kääntymään ympäri, niin Viggo teki äkkikäännöksen ja ampaisi hirveää kyytiä kotiin kohti. Onneksi sain sen kuitenkin melkein heti hallintaan, ja vähän rauhoitettua. Tämän jälkeen päädyin tulemaan selästä alas, ja siirryimme maneesiin rauhoittumaan. Lopulta sain sen rennoksi, ja jäi hyvä maku tästäkin kerrasta.

Se siitä mukavasta maastosta. Better luck next time.



Maneesissa päätin vähän siedättää Viggoa jänniin asioihin pinoamalla lötköpuomeja sen päälle. Ei haitannut.
Dreamer on käyttäytynyt ihan mallikkaasti. Silläkin vähän kuitenkin "pöllöenergiaa", joka näkyi tällä viikolla kentällä juoksuttaessa. Siitä näki ettei sillä ollut varsinaisesti virtaa liikkua eteen, mutta keksi kyllä tekosyitä temppuiluun. Samana päivänä päätimme juoksuttaa myös Viggon, joka oli selkeästi sen tarpeessa myös. Loppuun Parhaat pätkät videoina, nauttikaa!







"Minäkö vireä?"


Onkos muiden hevosilla havaittavissa syyspirteyttä?

6 kommenttia:

  1. On todellakin. Kentän vieressä olevat kakkakottarit, mitkä ovat olleet siinä aina.. Aivan järkyttävää. Lisäksi kentän toinen päätykin on vaan sietämätön. Huhhuh :D Kumpa kohta tasottuis noi urpoenergiat..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Emme siis ole olleet ainoita :D Meillä alkaa meno nyt rauhoittua, mutta katsotaan alkaako sama uudestaan kun taas tulee kylmät kelit.

      Poista
  2. Kiva blogi&ihanan näkösiä teiän hevoset♥

    VastaaPoista
  3. Mikä satula Viggolla on? (taitaa olla joku Bates, ulkonäöllisesti arvaten?) Mun hevosella on todella samanlainen selkä ja uteliaisuuttani siksi kyselen, kun noita satulaongelmia meinaa olla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se on Bates cair yleissatula :) Se olikin ainoa yleissatula joka tuolle jotenkin sopii, hieman hankala oli tosiaan löytää kun heppa muotoa tankki eikä ollenkaan säkää :D Plussana tuossa on tosi mukava istua :)

      Poista