Talvimaasto

Viime lauantaina olimme sopineet tallikaverini kanssa menevämme pitkästä aikaa yhdessä maastoon. Viimeksi taidettiin maastoilla hänen kanssa yhdessä joskus kesällä, kun hepat olivat raivona ötököistä. Tässä välissä olemme maastoilleet muutamat kerrat toisen kaverini kanssa, eikä Viggon käyttäytyminen oli ollut kovin kehuttavaa. Edellisenä kertana (Piti olla rento käyntimaasto) Viggo steppaili ja säikkyi kaikkea, lopulta sitten hieman keuli, jonka jälkeen tuli perään mukava pukkisarja, sekä yritti häippästä paikalta. Kaikkea muuta kuin rentoa siis.

En ollut tuon huonon kerran jälkeen käynyt maastossa. Pohjat olivat olleet aika liukkaita, joten en uskaltanut lähteä mahdollisesti riehuvalla hevosella sinne liukastelemaan. Nyt kuitenkin oli vihdoin tullut enemmän lunta, ja kaikki kehuivat tallilla maastoreittien hyviä pohjia. Niinpä menin lupautumaan lähtemään koettamaan onneani. Ajatus jännitti jo valmiiksi, Viggo kun on ollut muutenkin haastavampi ratsastaa jo pelkästään maneesissa.

Keskiviikkona laitumella

Ennen lauantaita päätin käydä kokeilemassa ensimmäisen kerran ratsastaa Viggolla yhdellä laitumella, jotta se näkisi vähän "uusia maisemia" pitkän maneesijakson perään, ennen maastoon lähtöä. Keksin mennä laitumelle, kun olin matkalla maneesiin, joten kuolaimena oli meidän normikuolaimet, vahvempien maastokuolainten sijaan. Ihan ok tämä "kokeilu" meni, mutta poni oli kyllä todella energinen ja menossa, muutaman kerran se otti laukkalähdöt, onneksi pysähtyi laidunten aitaan kuitenkin. Mutta jarrut eivät kyllä kovin kehuttavasti toimineet.

Lauantaina varustin Viggon (suuhun pelhamit ja korviin äänieristetty huppu), itselle turvaliivi, ja sitten kohti kenttää. Hepalla oli ollut edellinen päivä vapaa, ja päätin että käyn ensin sitä juoksuttamassa kentällä. Hetken kun se oli ravannut liinassa, niin nosti laukan ja sainkin kahdella kädellä pitää kiinni liinan kahvasta, jottei poni pääsisi irti. Siinä mietin itsekseni, että onko mun mitään järkeä tällä lähteä taas pelleilemään maastoon, kun toinen laukkaa jo kentällä hirveää kyytiä. Kuitenkin kun Viggo sai hetken purkaa laukkaenergiaansa, niin alkoi se rauhoittua eikä enää välittänyt laukata. Tässä kohtaa tulikin meidän kaveri tallista, noustiin heppojen selkään ja matka alkoi.

Tunsin heti selässä, että Viggo oli rento, ja myöskin ehkä vähän väsynyt juoksutuksesta. Oma jännitykseni lähti tässä kohtaa pois, ja pystyin nauttimaan olostani. Ja maastosta tulikin tähän asti paras maasto! Pääsimme laukkaamaan paljon, meno oli reipasta mutta hallinnassa, mikä sen parempaa! Nyt Viggo oli juuri sellainen, millainen olin sen toivonut olevan maastossa. Lopuksi menimme vielä samalle laitumelle laukkaamaan, jossa olin keskiviikkona mennyt. Siellä Viggo oli jo selvästi väsyneempi, eikä enää olisi jaksanut laukata.

"Jes me selvittiin!"

Olo oli ihan huippu maaston jälkeen. Tällaista sen ratsastuksen kuuluu olla! Saa nähdä miten seuraava maasto menee, mutta nyt ainakin kerran päässyt oikein nauttimaan siitä. Nyt tietenkin lumi teki menosta vähän raskaampaa, niin se saattoi myös hidastaa Viggon menoa "normaalista". Haluaisin päästä mahdollisimman pian uudestaan maastoon, mutta tämän viikonlopun olen poissa, ja sitä seuraavana on taas kisat. Toivotaan että lumet pysyisi, jotta ainakin kerran pääsisi tällaiseen lumimaastoon.

Loppuun video laitumelta lopusta. Minulla oli kypäräkamera kyllä päässä, mutta suureksi pettymykseksi se oli videoinut vain 2 ensimmäistä minuuttia, ja sen jälkeen lopettanut nauhoituksen..