tiistai 27. maaliskuuta 2018

Koulutreenit kangilla


Lauantaina laitoin meille valmennukseen pitkästä aikaa kankisuiset. Viimeksi olin ehkä kaksi vuotta sitten niillä ratsastanut. Nyt kun Dreamer on kisakunnossa, niin oli aika ottaa kanget esiin, ja testata miten heppa (=minä) toimii niiden kanssa. Nyt varovaisesti kun miettii meidän tavoitteita, niin aloitetaan helpon a:n radoista ja sitä päästäisiin menemään tasaisesti vaikeammilla tasoilla, ja sitten ehkä syksyllä voitaisiin startata meidän ensimmäinen vaativa b- luokka.

Kanget olin Dreamerin loukkaannuttua heittänyt vanhempieni ulkovaraston perimmäiseen nurkkaan, kun ajattelin että enpä tule niitä enää ikinä käyttämään. Nyt kävin ne sieltä etsimässä, ja ilokseni löysin puretut koppuraiset suitset. Tallissa mulla oli tapani mukaan (aina lauantaisin kuvittelen meneväni kerrankin ajoissa tallille ennen tuntia, mutta aina toisin käy) myöhässä, ja kiireellä aloin kokoota suitsia, ja sovittamaan niitä Dn päälle. Ensimmäisenä huomioni kiinnittyi todella koppuraisiin ohjiin, mutten ehtinyt niitä alkaa rasvailemaan. Ei kun maneesiin!

Huomaa kovat vääntyneet ohjat.
Tunti sujui oikein hyvin. Alkuun kun valmentaja käski lyhentää ohjia ravissa, niin pudotin siinä sitten koko kankiohjat kädestä irti. Ohjat olivat super liukkaat ja koppurat, niin niitä oli todella hankala pitää kädessä, liukuivat koko ajan pidemmiksi. Mutta jos ei lasketa säätämistä ohjien kanssa, niin valmennus meni kivasti ja saatiin hyvin treenattua herkkyyttä plus ratajuttuja. Tunnin lopuksi valmentaja suositteli liottamaan suitset öljyssä sekä nyt ylipäätänsä ratsastamaan kahdella ohjalla..heh kiitti, näin teen!

Veikkaan että hankin näihin paremmat ohjat, säästytään nololta tilanteelta kisoissa.

Koppuraohjat
Tyytyväinen heppa
Seuraavalta päivältä, ohjat jo vähän paremmat.

7.4 meillä starttaa kisakausi Nurmijärvellä, luokkana he a:1. Ei nyt ehkä ihan yksinkertaisin rata aloittaa, mutta aika kiva rata silti. Meidän yksi ihana tallilainen lähtee kuskaamaan meidät sinne. Kilon kisat olikin siirretty 15.4, ja sinne en saa kyytiä, mutta ehkä pääsen 14.4 Espooseen toisiin kisoihin toisen hepan kyydissä. Jännää nähdä miten selvitään kouluaitojen sisäpuolella, että onko yhteistyö tässä kahdessa vuodessa parantunut. Se jää nähtäväksi!

Dreamer nautti sunnuntaina auringosta ja lämmöstä.

1 kommentti:

  1. haha, apua noi ohjat! Onneksi kuitenkin niistä tuli vielä ihan kelvolliset. Harmi, kun ette pääse Kiloon kisoihin, mutta ehkä sitten seuraavalla kerralla :)

    VastaaPoista