Viime lauantaina olimme sopineet tallikaverini kanssa menevämme pitkästä aikaa yhdessä maastoon. Viimeksi taidettiin maastoilla hänen kanssa yhdessä joskus kesällä, kun hepat olivat raivona ötököistä. Tässä välissä olemme maastoilleet muutamat kerrat toisen kaverini kanssa, eikä Viggon käyttäytyminen oli ollut kovin kehuttavaa. Edellisenä kertana (Piti olla rento käyntimaasto) Viggo steppaili ja säikkyi kaikkea, lopulta sitten hieman keuli, jonka jälkeen tuli perään mukava pukkisarja, sekä yritti häippästä paikalta. Kaikkea muuta kuin rentoa siis.
En ollut tuon huonon kerran jälkeen käynyt maastossa. Pohjat olivat olleet aika liukkaita, joten en uskaltanut lähteä mahdollisesti riehuvalla hevosella sinne liukastelemaan. Nyt kuitenkin oli vihdoin tullut enemmän lunta, ja kaikki kehuivat tallilla maastoreittien hyviä pohjia. Niinpä menin lupautumaan lähtemään koettamaan onneani. Ajatus jännitti jo valmiiksi, Viggo kun on ollut muutenkin haastavampi ratsastaa jo pelkästään maneesissa.
Keskiviikkona laitumella
Ennen lauantaita päätin käydä kokeilemassa ensimmäisen kerran ratsastaa Viggolla yhdellä laitumella, jotta se näkisi vähän "uusia maisemia" pitkän maneesijakson perään, ennen maastoon lähtöä. Keksin mennä laitumelle, kun olin matkalla maneesiin, joten kuolaimena oli meidän normikuolaimet, vahvempien maastokuolainten sijaan. Ihan ok tämä "kokeilu" meni, mutta poni oli kyllä todella energinen ja menossa, muutaman kerran se otti laukkalähdöt, onneksi pysähtyi laidunten aitaan kuitenkin. Mutta jarrut eivät kyllä kovin kehuttavasti toimineet.
Lauantaina varustin Viggon (suuhun pelhamit ja korviin äänieristetty huppu), itselle turvaliivi, ja sitten kohti kenttää. Hepalla oli ollut edellinen päivä vapaa, ja päätin että käyn ensin sitä juoksuttamassa kentällä. Hetken kun se oli ravannut liinassa, niin nosti laukan ja sainkin kahdella kädellä pitää kiinni liinan kahvasta, jottei poni pääsisi irti. Siinä mietin itsekseni, että onko mun mitään järkeä tällä lähteä taas pelleilemään maastoon, kun toinen laukkaa jo kentällä hirveää kyytiä. Kuitenkin kun Viggo sai hetken purkaa laukkaenergiaansa, niin alkoi se rauhoittua eikä enää välittänyt laukata. Tässä kohtaa tulikin meidän kaveri tallista, noustiin heppojen selkään ja matka alkoi.
Tunsin heti selässä, että Viggo oli rento, ja myöskin ehkä vähän väsynyt juoksutuksesta. Oma jännitykseni lähti tässä kohtaa pois, ja pystyin nauttimaan olostani. Ja maastosta tulikin tähän asti paras maasto! Pääsimme laukkaamaan paljon, meno oli reipasta mutta hallinnassa, mikä sen parempaa! Nyt Viggo oli juuri sellainen, millainen olin sen toivonut olevan maastossa. Lopuksi menimme vielä samalle laitumelle laukkaamaan, jossa olin keskiviikkona mennyt. Siellä Viggo oli jo selvästi väsyneempi, eikä enää olisi jaksanut laukata.
"Jes me selvittiin!"
Olo oli ihan huippu maaston jälkeen. Tällaista sen ratsastuksen kuuluu olla! Saa nähdä miten seuraava maasto menee, mutta nyt ainakin kerran päässyt oikein nauttimaan siitä. Nyt tietenkin lumi teki menosta vähän raskaampaa, niin se saattoi myös hidastaa Viggon menoa "normaalista". Haluaisin päästä mahdollisimman pian uudestaan maastoon, mutta tämän viikonlopun olen poissa, ja sitä seuraavana on taas kisat. Toivotaan että lumet pysyisi, jotta ainakin kerran pääsisi tällaiseen lumimaastoon.
Loppuun video laitumelta lopusta. Minulla oli kypäräkamera kyllä päässä, mutta suureksi pettymykseksi se oli videoinut vain 2 ensimmäistä minuuttia, ja sen jälkeen lopettanut nauhoituksen..
Olen aina kuunnellut sitä, kuinka kaverini laativat itselleen kisakalenteria koko vuodeksi. Mietitään ensiksi ne päätähtäimet, eli isoimmat kisat joihin tavoittelee osallistuvan, ja sitten katsotaan mitä kisoja pitäisi sitä ennen ratsastaa, jotta päätavoite toteutuisi. Itse en tee näin. Aloitin omalla hevosella kilpailemisen, kun olin 13 vuotta, nyt täytän parin viikon päästä 27, enkä ole tainnut kertaakaan suunnitella meille kisakalenteria. Ehkä sen takia menestystä ei olekaan tullut, vai mitä?
Yleensä olen vuoden ekoihin kisoihin mennyt siinä huhtikuun paikkeilla. Mulla on pari tuttua pienempää tallia, joista tykkään aloittaa kisakauden. Kun ei ole talvikautena käynyt missään, niin on mukavampi mennä ekoihin kisoihin johonkin tuttuun rauhallisempaan paikkaan, niin hevosetkaan ei ehkä niin jännitä. Muuten sitten aina seurailen välillä kipaa jos sattuu olemaan lähellä kivoja kisoja ja luokkia. Olen viime vuosina pysytellyt lähialueella, kun emme ole nyt päässet mitään ihmeellistä kisaamaan. Katsotaan jos tänä vuonna olisi meidän vuosi, ja saisimme oikeasti kunnolla kisattua.
Kilossa 2013
#Radan opettelu
Minulle on aina ollut melko helppoa opetella uusi rata ulkoa, yleensä pari kertaa sen luen, niin sitten se jää päähän. Parhain tapa mielestäni "harjoitella" rataa, on "mielikuvaratsastaa" sitä omassa päässään. Kuvittelen itseni hevosen selkään ja radalle, mietin joka kohdassa mitä missäkin kohtaa pitää ottaa huomioon, mitä apuja pitää antaa jne. Kisaviikolla treenaan joitain kohtia radasta, kun ratsastan, mutta itse radan ratsastan ehkä yhtenä päivänä kerran tai pari hevosen selästä, vähän riippuu mikä rata kyseessä, ja kummalla hevosella sen menen. Dreamer on sen verran osaava, että kunhan saan sen hyväntuntuiseksi ratsastaa, niin rata sujuu hyvin. Kokemattomalla Viggolla on taas parempi ihan treenata koko radan ratsastamista.
#Edeltävä päivä
Kisoja edeltävänä päivänä Viggon olen ratsastanut läpi kaikissa askellajeissa, niin että se tuntuu hyvältä. Kuitenkin ratsastan sen melko kevyesti, jottei se väsy seuraavaksi päiväksi. Dreamerillä on taas parempi kunto, niin sen olen aina ratsastanut kunnolla. Silloin se on seuraavana päivänä hyvä.
Putsaan aina kaikki varusteet valmiiksi, satulan, suitset, saappaat jne. Laitan kaikki tallissa lähtövalmiiksi, niin jää mahdollisimman vähän tekemistä kisapäivälle. Heppojen hännät selvitän ja tarpeen tullen pesen, samoin jalkojen pesu tarvittaessa. Viggon kanssa saatan vähän treenata sen harjan letittämistä, kun en ole vielä ihan löytänyt sitä sopivinta tapaa letittää sen pitkää harjaa. Kotona myös laitan omat kisavaatteeni valmiiksi aamua odottamaan. Kun tavarat ovat valmiina, niin niitä ei tarvitse kisapäivänä etsiä ja stressata.
Satula juuri pestynä
Suitset valmiina
Saappaat putsattu. Pitäisi vielä lankata.
#Kisapäivä
Muuten koitan edellisenä iltana kotona keksiä jotain kivaa rentouttavaa tekemistä. Muuta ihmeellistä en taida ennen kisoja tehdä. Kisa-aamuksi varaan yleensä noin tunnin aikaa tallilla letittää hevosen ja viedä kaikki tavarat traileriin (ellen ole jo niitä edellisenä päivänä sinne vienyt). Molemmat hevoset on helppoja lastata, joten siihenkään ei ole tarvinnut varata paljoa aikaa.
Minulla on kisoissa aina mukana hovikuskini isä, joka kiltisti meitä vie kilpailuihin. Itse en ole uskaltanut ajaa traikkukorttia, enkä tule sitä ajamaankaan, joten olen riippuvainen muiden kyydeistä. Oma traileri meiltä löytyy, joten jos isä ei pääse kuskiksi, niin on mahdollisuus, että joku muu voi lähteä viemään meitä. Kun olemme lähteneet kisoihin yhdellä hevosella, niin emme ole ottaneet muita tukijoukkoja mukaan, pärjäämme hyvin kahdestaan. Monet kysyvät lähteekö äitini myös mukaan, mutta vastaus on ehdottomastiei. Äitiä jännittää meidät kisat huomattavasti enemmän kuin itseäni, jonka takia hän lietsoo jännitystä myös minuun. Eikä äiti kestä katsoa meidän rataa. Joten kaikille parempi, kun äiti jää kotiin ja katsoo sitten videolta miten meni.
Ilmoittauduin jo seuraaviin kisoihin, jotka ovat tämän kuun lopussa. Päätin että siirrymme nyt kokeilemaan, onnistuuko meiltä helpon b:n rata! (Vaikka juuri viime postauksessa sanoin, että katsotaan jos syksyllä pääsemme starttaamaan b:tä)
Mulla kävi tosi hyvä tuuri, nimittäin The little pink pony -blogin Essi Huida oli meidän kanssa samoissa kilpailuissa, ja ehti kuvata oman ratansa jälkeen meitä! Tosi hyvälaatuisia kuvia oli saanut otettua maneesista, näitä kelpaa esitellä muille! Kiitos Essi!
Verryttelyssä.
Viggon salama näkyy hienosti
Varmaan odotamme omaa vuoroamme
Radalta: Askeleen pidennys 6,5 "lupaava"
Täyskaarto 6,5 "aseta selkeämmin kaarella"
Toinen täyskaarto 7 "sujava"
Ja rata ohi, Viggo selkeästi kaikkensa antanut ja minä tyytyväinen
Tänä vuonna aloitinkin kisakauden jo helmikuun alussa, mikä on ennätys! Olen yleensä aloittanut kisaamisen vasta keväällä kun lumet ja jäät ovat jo sulaneet. Muutenkin olen huono miettimään ja suunnittelemaan mitään kisakalenteria, vaan olen yleenä välillä kurkannut kipan kisakalenteria, ja jos sattunut näkemään jotku kivat kisat niin ilmoittautunut sinne. Nyt kuitenkin olen saanut uuden innostuksen kilpailemiseen. Osaksi into tulee siitä, että nyt on uusi "kisahevonen" eli Viggo, joka on kokematon, niin pääsee hyvin näkemään sen kehitystä koulutuksessa. Ja taas Dreamer näyttää lähtevän kuntoutumaan hyvin, ja se liikkuu hienosti, niin sillä pääsisin mahdollisesti vihdoin kunnolla kisaamaan helppo a-luokkia, ja ehkä vihdoin päästä starttaamaan ensimmäinen vaativa b-luokka, joka on ollut unelmani jo monta vuotta. Ja tietenkin olisi huippua lähteä kisoihin kahden hevosen kanssa
Valmistelut
Ensimmäiset kisat olivat entisessä kotitallissamme Kilossa. Tällä kertaa mukaan lähti vain Viggo, Dreamer ei ihan ole vielä valmis radoille. Luokkana oli c-merkin kouluratsastusohjelma, joka on looginen ja mukava rata. Viggoa oltiin alkuviikolla liikutettu vähän huonosti, eikä silloin myöskään ollut varmaa päästäänkö osallistumaan kisoihin. Kun osallistuminen varmistui, niin perjantaina menin illalla treenaamaan rataa. Tullessani maneesiin sen ulkopuolella aurattiin lumia pois, josta kuului kova meteli sisälle. Olimme maneesissa yksin, ja Viggo oli todella jännittynyt. Kun aura lähti pois, ja ajattelin että nyt ehkä saan Viggon rentoutumaan, niin jotkut tulivat hakemaan maneesin toisesta päästä hevostraileria, joka taas aiheutti erikoista ääntä, joka hermostutti Viggon entisestään.
Minun oli pakko lähteä hakemaan tallista äänieristetty huppu Viggolle, ja samalla otin liinan, ja menin juoksuttamaan Viggoa kentälle hankeen. Hanki antoi hyvää vastusta, ja Viggon energiat väheni melko nopeasti. Siirryin maneesiin, jossa juoksutin vielä laukassa. Tämän jälkeen nousin selkään, ja oli heti rennompi poni. Tein sillä kunnolla töitä, jotta kaikki "pöllöenergiat" lähtisivät pois. Koska kävi hyvä tuuri ja olin yksin maneesissa, menin vielä lopuksi kouluradan 2 kertaa. Tästä tulikin vähän suunniteltua pidempi liikutus, mutta ainakin hevonen tuli hyväksi ratsastaa.
Seuraavana päivänä menin taas ratsastamaan, ja tällä kertaa oli Viggo ensimmäisestä askeleesta lähtien super hyvä ratsastaa! Edellisen päivän "ryöpytys" siis toimi. Tein nopeat alkuravit, ja sitten ratsastin radan taas kaksi kertaa, ja sen jälkeen lopetin ratsastuksen. Kun hevonen liikkui niin hyvin, en halunnut mennä sillä yhtään pidempään, jottei se väsyisi.
Kisapäivä
Viggo letitettynä
Sunnuntaina kilpailuaamuna oli pakkasta -12 astetta. Sulloin itseni täyteen kerroksittain toppavaatteita, koska minähän en aio palella. Tallilla Viggolle laitoin sen paksuimman sisäloimen ja sen päälle vielä paksun villaisen enkkuviltin. Poni oli nopeasti letitetty ja kamat kasassa autossa, heppa vain traikkuun ja matkaan.
Topatut tyypit valmiina matkaan
Alla pitkähihainen, paksu pörröfleece, paksu toppaliivi + toppatakki. Kahdet housut, toppahame + ihanat uudet lämpimät saappaat. Ja pipo tietysti. Näistä on lämmin pukeutuminen tehty. Kisoissa näkyi kauhean vähän vaatteita nuoremmilla tytöillä, teki pahaa katsoa. Näin vanhana sitä on viisastunut, että mieluummin näyttää toppapallolta, kuin palelee koko päivän.
Olisko kuvat jo otettu että päästäis matkaan? t. Viggo
Kisapaikalla verryttely sujui maneesissa hyvin. Vähän alkuun Viggo tuijotti tuomarien tuoleja (aita ei haitannut, tuolit kyllä), mutta nopeasti se lopetti niiden tuijottamisen. Se oli ihan hyvän tuntuinen verkassa, vähän ehkä väsynyt, enkä saanut sitä niin energiseksi kuin olisin halunnut. Niinpä katsoin parhaaksi tehdä lyhyen rennon verkan, ihan vaan askellajit läpi, ettei se väsähtäisi liikaa. Verkan jälkeen jäimme maneesiin pienelle alueelle odottamaan vuoroamme, starttasimme kolmantena. Pelkäsin siinä, että Viggon energiat lähtisi lopullisesti kävellessä. Kun meitä edeltävä ratsukko meni radalle, otin taas ohjia käteen ja vähän herättelin ponia, jotta se tulisi takaisin "ratsastusmoodiin".
Kun edellinen ratsastaja lopetti suorituksensa, siirsin heti Viggon raviin ja siirryin radalle odottamaan vihellystä. Siirtyessämme radan sisäpuolelle tunsin heti, kun Viggosta tuli skarpimpi ja energisempi! Mietin mielessäni jes, nyt se heräsi, meillä on mahdollisuus! Rata sujui todella hyvin, Viggo eteni reippaasti ja oli hyvin avuilla. Pystyin hyvin keskittymään hienosäätöön ja siihen että oikeasti ratsastin kaikki kohdat, enkä vain kiirehtinyt pisteeltä pisteelle. Ekan laukannoston Viggo teki loistavasti, mikä sai minut zemppaamaan vielä enemmän. Viime vuonna suurta päänvaivaa tehneet laukat tuntuivat tällä kertaa radan parhaimmilta kohdilta. Lopputervehdyksen jälkeen oli niin tyytyväinen olo, että oltiin molemmat oikeasti tehty parhaamme.
Kuvakaappaukset radalta
Tyytyväisenä ulkona
Kaunis kuva Viggon valtavasta päästä
Poseeraus toiseltakin puolelta
Ja niin siinä kävi, että saimme 66,7% ja sijoituimme ensimmäiseksi koko luokassa! Uskomatonta! Viime vuonna aloitimme Viggon kanssa kisaamisen, ja tulimme jokaisessa kisassa viimeiseksi, ja prosentit aina vähän päälle 50, ja nyt tällaiset pisteet vuoden ekasta startista.. Voin kertoa, että olo on ihan mieletön. Viggo on ollut tosi haastava hevonen, ja aina välillä mietin, että osaanko sitä viedä eteenpäin, niin on todella hienoa näin nähdä että on se oikeasti kehittynyt paljon. Juuri ne laukat, jotka ei sujunut ollenkaan viime vuonna, niin niistä saimme tällä kertaa radan parhaat pisteet: Molemmat nostot olivat 7 ja laukkaympyröistä tuli myös 7 ja 6.5.
Itse olen aina pitänyt arvostelun lopun yleisvaikutelman kommentteja tärkeimpänä, niissä yleensä tehdään hyvä yhteenveto radasta ja kerrotaan mihin kannattaa kiinnittää huomiota. Olisi myös tärkeää, että tuomari kommentoisi myös jonkin positiivisen asian radasta (oli se sitten mennyt päin seinää tai ei) niin jää aina parempi fiilis jatkoa ajatellen. Nyt meidän loppukommentit olivat todella positiiviset ja tiedän nyt mihin tulee nyt ratsastaessa taas keskittyä.
Hieno Bucasin palkintoriimu! Tuli tarpeeseen, juuri olin katsonut että meidän Bucas-riimu on ihan kulahtanut, että pitäisi ostaa uusi
Näin tällä kertaa. Nyt ei enää viitsi Viggolla mennä Kiloon helpon c:n luokkiin, seuraavan kerran sinne varmaan sitten kun Viggo osaa he b:n asiat. Nyt koitetaan saada vielä c:ssä tasaisia hyviä suorituksia, ja sitten katsotaan, jos syksyllä voidaan siirtyä jo b:n luokkiin. Tämä tietenkin oli melko helppo rata, niin en usko että ne muut c:n radat tulee menemään yhtä hyvin kuin tämä. Mutta tästä on hyvä jatkaa eteenpäin!
Loppuun pätkä meidän radasta. Seuraavaksi keskitytään suoraan menemiseen sekä pysähdyksiin.