Ensimmäiset kilpailut

Me selvittiin! Viggon ensimmäiset kilpailut oli siis eilen, ja kaikki sujui paremmin mitä mielessäni olin ajatellut. Kirjotetaanpa siis eilisestä kisapäivänkulusta.

Aamulla kun heräsin, odotti ulkona tosi iloinen, kamala näky: Lumisadetta! Se siitä kauniista kisapäivästä ulkona ja heihei hyvät kisakuvat. Kuulin että kisat on siirretty maneesiin, mutta veryttely on kentällä. Kiva, Viggo näkee siis kouluaidat ekan kerran juuri ennen suoritustaan, vähän lisäjännitystä itselle. Siinä sitten koitin kerätä kaikki tarvittavat kamat autoon, ja lähdin ajamaan tallille.

Hain Viggon tarhasta, sen harja ja kaula olivat ihan märät, ihanaa. Hännän olin edellisenä päivänä pessyt ja laittanut neljälle letille. Purin letit ja häntä oli kauniin kihara ja siisti. Seuraavaksi harjan kimppuun. Olin aiemmin viikolla testannut erilaisia lettityylejä, ja lauantaina meidän tunnilla valmentaja totesi, että jos nyt vain tekisin sen hollantilaisen letin, niin olisi kaikista siistein ja kestävin. Lauantai-iltana sitten opettelin youtubesta kyseisen letin teon ja nyt sitten opit käytäntöön. Huomasi kyllä heti, etten ollut pitkään aikaan letittänyt, sillä kädet kipeytyi välittömästi. Lopputulos oli kuitenkin mielestäni melko siisti mun ekaksi pitkän harjan letiksi.

Kamat vein valmiiksi traikkuun, ja kun kyyti saapui niin heppa vaan suoraan sisään (Viggo käveli hienosti ekalla kerralla sinne) ja matka kohti Kilon tallia!

Ihan vakuuttavan kisahepan näköinen, eikö?

Kultakutri

Kisapaikalla heppa tuli nätisti ulos traikusta. Aluksi vähän "pörheämpänä" katseli paikkoja, mutta hienosti käyttäytyi. Sitten kentälle verkkaamaan. Tässä kohtaa voin mainita, että mua ei ole varmaan ikinä kisoissa jännittänyt näin paljoa kuin nyt. Ei nyt sinällään ollut sen kummempaa syytä jännittää, mutta kuitenkin kyseessä hevosen ekat kisat, etten yhtään tiennyt miten reagoi mihinkin. Kun pääsin aloittamaan veryttelyn, sain ilokseni todeta, että Viggo oli ihan rentona ja kuuliaisena, mitä nyt vähän katseli ympärillä tapahtuvaa menoa. V oli heti todella hyvän tuntuinen ratsastaa, eikä sitä tarvinnut sen enempää verkata. Mulle tultiin sanomaan, että aikataulu on vähän myöhässä, joten mietin jo että tulee liian pitkä odotus ja meidän veryttely tulee menemään pieleen. Mutta sitten kuminkin meidät pyydettiin melkein heti sisälle. Maneesiin päästessä Viggo jännittyi heti. Ei se sinällään tuntunut mitään erityistä pelkäävän, mutta jotenkin se tilanne sai sen ihan varpailleen.

Kun edellinen ratsukko lopetti, pääsimme tutustumaan rataan. Tuomaria Viggo vähän ihmetteli, ei niinkään kouluaitoja, jotka luulin olevan se ongelma. Olin juuri ravannut tuomarin päästä ohi, niin että meidän selkä oli tuomaria kohti, kun sihteeri päätti koko keuhkoillaan puhaltaa pilliin. Viggohan säikähti tuota kunnolla ja säntäsi laukkaan. Vähän voisi ehkä miettiä missä kohtaa sen pillin puhaltaa, ja tarviiko sitä niin kovaa huutaa, kun hiljaisessa maneesissa olimme. Tästä nimittäin seurasi se, että V jännittyi vielä enemmän, ja meidän piti siitä suoraan aloittaa rata.


Olin tosi tyytyväinen Viggoon, miten se selvisi radasta. Poni oli koko radan alusta loppuun tosi jännittynyt, mutta oli siellä monta hyvääkin kohtaa. Jännittyneisyys aiheutti sen, että Viggo jäi vähän paikalleen liikkumaan ja meni tosi lyhyitä askelia, sekä oli epätasaisempi edestä. Siinä kohtaa sitä ei kannattanut alkaa liikaa painostamaan eteenpäin, koska siitä olisi seurannut laukannosto. Kolmikaarinen kiemuraura meni tosi hienosti, ja siitä saimmekin 7. Eka ravin temponlisäys oli hyvin vaatimaton, koska en uskaltanut sitä hirveästi pyytää eteen, jottei rikkoisi laukalle. Toinen oli jo paljon parempi. Kaikki kolme pysähdystä Viggo teki tosi hyvin.

Katsomon päädyn lyhyen sivun aidasta oli jätetty kulmaan avoin kohta, josta radalle pääsi sisään. Kun tulimme käyntiosuuteen, niin Viggo oli tuossa kulmassa sitä mieltä, että hän poistuu kyllä tässä kohtaa radalta tuonne toisen hevosen luokse. Sain kuitenkin sen pysymään radalla, ja jatkoimme matkaa. Seuraavaksi kun piti siirtyä raviin, niin Viggo päätti, että tuomaripää on sittenkin jännä, eikä sinne halua mennä. Tämä aiheutti lisähankaluutta siihen, kun tiesin että meidän pitäisi seuraavaksi nostaa laukka lyhyensivun keskellä, mutta se ei tulisi onnistumaan, kun poni painoi sisälle minkä pystyi. Ja eihän se onnistunut. Mutta sain kulmassa nostettua laukan ja tehtyä pääty-ympyrän. Seuraavassa laukannostossa Viggo oli valmiiksi häsläystäpinässä, eikä tämäkään nosto osunut kohdalleen, taas kulmassa nousi laukka. Mutta tässä laukassa pudotteli raville, teki takapäällä laukanvaihdon ristilaukkaan, nosti uudestaan väärän laukan jne, että kyllä saatiin paljon juttuja tehtyä yhden pääty-ympyrän aikana, heh. Viimeisen raviosuuden Viggo ravasi hyvin eteen ja oli hieno.

Kaiken kaikkiaan olen tosi ylpeä Viggosta, miten hyvin paikalla käyttäytyi! Ja kaikki virheet mitä tuli, johtuen sen jännittämisestä, joten ne on helppo korjata jatkossa. Nyt vain rutiinia ja ratoja alle, niin kyllä tästä hieno kisapeli tulee!

Tässä nyt vielä video, enjoy :D

Mitäs piditti ponin ekasta radasta?

Henkistä valmentautumista tuleviin kisoihin

Taisin jo aiemminkin mainita, että haluaisin mennä edellisen kotitallini kisoihin tulevana sunnuntaina. Ensiksi näytti siltä, ettei tämä tule toteutumaan, sillä kukaan ei meinannut päästä meitä sinne kuskaamaan. Normaalisti siis isäni on meidän hovikuski, mutta hän on tällä hetkellä Espanjassa ja tulee vasta kesäkuussa takaisin. Olin jo luopua toivosta, kun tajusin kysyä meidän entiseltä tallilaiselta, jos hän pystyisi meitä auttamaan. Ja hän pystyy, jee, eli pääsemme kisoihin!

Mutta sehän merkitsee sitä, että oikeasti joudun nyt menemään kisoihin? A P U A! Aiemmin olin stressannut kyytiä, mutta nyt stressaaminen siirtyi itse kisojen ratsastamiseen ja sinne kulkemiseen. Miten Viggo menee traileriin? Emme ole koskaan sitä lastanneet, vaan se tuotiin meille suoraan Virosta kotiovelle. Eikä poni ole koskaan elämässään ollut kisoissa, miten se siellä käyttäytyy? Vaikka Viggo onkin kiltti poni, niin se on kova poika tuijottamaan ja väistämään pelottavia esineitä, kuten takkeja, kiviä, erilaisia puomien kannattimia yms. ja vähän erilaiset äänetkin jännittää. Mitä siis tapahtuu, kun se näkee ekan kerran kouluaidat? Päästäänkö lähellekään niitä? Ja jos tottuu ajatukseen, ettei ne aidat syö sitä, seuraavaksi saa pelätä ettei se astu niiden päälle, koska V ei sitten enää katso yhtään mihin jalkansa pistää. Entä kun Kilon tallilla veryttely ratsastetaan kentän aidan vieressä, jossa on myös katsomo, ahdistaako tämä pientä ponia? Saanko sitä edes nostamaan laukkaa?? Ä Ä!

Olen itse hyvin kilpahenkinen ihminen, ja lähden periaatteessa aina kilpailuun asenteella voitto tai ei mitään. Tässä on hyviä ja huonoja puolia. Hyvänä puolena voitontahdon suuruus saa musta jännityksen pois kisapaikalla, ja yleensä ratsastan paljon rohkeammin kisoissa tämän takia. Kuitenkin olen yleensä arempi ratsastaja, niin kisoissa sitten kuitenkin saan itsestäni irti enemmän, koska haluan oikeasti antaa kaikkeni. Huonona puolena on tietenkin se, että jos kisat ei mene hyvin, niin pettymys on suurempi, ja on vaikeampi nähdä radan hyviä puolia. Kuitenkin jossain vaiheessa myöhemmin ne näen, ja pääsen jatkamaan kohti seuraavia haasteita.

Vaikea päätös: Millaisen letin teen Viggolle? Tällainen vai verkko?

Ennen kisoja mulla on aina tapana päässä ratsastaa ohjelma läpi, useita ja useita kertoja. Silmissäni näen itseni hevosen selässä radalla ja käyn kohta kohdalta läpi, mitä pitää missäkin kohtaa tehdä ja kiinnittää huomiota. Tämä myös helpottaa radan muistamista. Nyt kun mietin rataa, niin kuvittelen että Viggo liikkuu sillä lailla, kun se parhaimpina päivinään menee, ja tuolloin meille varmasti tulisi se 78% saavutus! Täysin realistista, eikö vain? :D Olen nyt koittanut itselleni muistuttaa, että V tuli meille syksyllä, eikä se osannu oikeasti mitään silloin. Ja nyt on tiedossa sen ihan ensimmäiset kilpailut. Eli pitäisi olla tyytyväinen jo siihen, että selvitään hengissä radan alusta loppuun. Eikä pisteillä ole väliä, vaan sillä että ponin kanssa saadaan kokemusta ja treeniä.

Rata on sinänsä tosi helppo, se on aikuisten kouluratsastusohjelma. Siinä ei ole mitään hankalaa ja on todella lyhyt rata, joten pystyn keskittymään täysin Viggon ratsastamiseen. Vaikein kohta tulee olemaan laukkaosuus, siis jos saan laukan nostettua. Mikäli V on jostain syystä väsynyt/kunto ehtinyt loppua, niin ensimmäisenä se päättää, ettei ainakaan enää laukkaa. Eli se on se kohta, mitä eniten jännitän. Toisaalta olen tottunut laukkakohdan "jännittämiseen", sillä se on ollut myös aina Dreamerin kanssa hankalin kohta, se vaan voi pistää stopin päälle ja jäädä paikoilleen. Mutta olen päättänyt nyt keskittyä kunnolla raviohjelmaan, ja laukat menee hyvin tai ei. Esimerkiksi eilen tarkoituksena oli kokeilla ekan kerran mennä rataa, mutta Viggo oli ihan väsy, eikä siitä tullut mitään. Menin sitten vain raviohjelman, joka ei sujunut ollenkaan. Tai kyllä se sen suoritti, mutta kaikki suorat kohdat kiemurteli minkä kerkesi, kolmikaarisessa kiemuraurassa lähti välillä kiihdyttämään, välillä hidasteli, poikitti jne. Ja temponlisäyksissä ei kyllä varmana näkynyt minkäänlaista lisäystä. No, omapa oli vikani, tiesin että sillä olisi pitänyt olla vapaapäivä.

Suunnitelma on, että torstai sillä on vapaa, perjantaina Neiti X menee sillä ja lauantaina menen koulutunnille. Aion pyytää opettajan ensin hieman ratsastamaan Viggoa, ja sen jälkeen menen vain radan tarvittavat kerrat. V on yleensä aina super hyvän tuntuinen seuraavana päivänä, jos valmentaja on käynyt selässä, joten toivon, että tämä auttaisi myös nyt.

Kävimme kaverini kanssa kokeilemassa Viggon lastausta, ja se sujui oikein mallikkaasti! Teimme kuitenkin pitkän treenin siinä, ja se tuntui kyllästyttävän ponia. Näin lopuksi sen katsovan mua että, ettekö te nyt näe, että minä kävelen sinne helvetin traileriin joka kerta! No, toivotaan että sujuu yhtä hyvin sunnuntaina!

Siinä mun ajatuksia tällä hetkellä :D Ja varmasti jännitys pahenee koko ajan, kun tullaan lähemmäksi sunnuntaita. Katsotaan miten meidän käy! Koitan saada sekä videon radasta, että kuvia!

Viggo saa tankata elektrolyyttimössöillä sunnuntaita varten!

Onko muilla kisoja suunnitelmissa?

Kuulumisia ja uusia haavereita

Koittakaa jaksaa lukea

Nyt tulee valitettavasti vähän epämääräisempi postaus, sillä on paljon "vähän" asiaa.

Aloitetaan vaikka Viggosta. Viggo oli aiemmin tässä liikkunut ihan mielettömän hyvin, mutta viime viikon se oli hieman väsyneen oloinen, ja oli vähän hankaluuksia ratsastaessa. Normaalisti meidän puomi/kavalettitunneilla poni herää eloon, mutta nyt sitä sai patistaa koko ajan eteen. Laukkaamisesta ei tullut yhtään mitään, ja sen jälkeen poni päätti ryhtyä hankalaksi: Se alkoi oikeaan suuntaan jumittaa oikein olan takaa, poikittaa takaosaa sisälle, ja siis oli suora mahdottomuus saada se menemään uralla, sillä se vain puski uran sisäpuolelle. Ratsastajaakin alkoi turhauttaa, sillä tämä ei todellakaan ollut Viggolle tyypillistä käytöstä. Selvästi ponilla ei ollut paras päivä, mutta oli silti pakko saada se tottelemaan, muuten jos jättäisi ratsastuksen temppuiluun, se oppisi että sillä pääseekin hyvin työnteosta pois. Lopulta kun keräsin kaikki viimeiset voimani, sain sen menemään jotenkin ok:sti, ja siihen lopetimme. Kummatkin hiestä märkinä. Ei jäänyt hyvä mieli. Oli ollut lämmin päivä ja Viggolla oli ollut loimi päällä ulkona, niin voi olla, että se oli ollut siellä kuumissaan ja siitä vähän veto lähtenyt pois. Tallissa tein sille "päiväkaljan" eli 14L lämmintä lesevettä, johon lisäsin suolaa sekä elektrolyyttejä, kyllä maistui.

Tämä kuva viime viikon maanantaina, jolloin oli myös väsy.

Namnam lesevettä!

Seuraavana päivänä vuokraajamme, joka antoi luvan käyttää hänestä blogissa nimeä "neiti X" liikutti Viggon, poni onneksi oli ollut jo oma itsensä. Lauantaina mun koulutunti oli peruttu, joten lähdin itsekseni treenailemaan. Olen käyttänyt Viggolla välillä entisen tammamme koulusatulaa, mutta se on nyt keikkunut valitettavan paljon selässä, vaikkei se tunnu häiritsevän ponia. Nyt olin ostanut kokeiluun anti-slip geelin satulan alle, jos se vähän korjaisi asiaa. Valmentaja totesi kyllä, että taitavat kaikki satulat tällä keikkua, kun ratsu on muotoa oluttynnyri.. heh. No lauantaina geelin lisäksi päätin testata uudestaan Dreamerin Zaldin koulusatulan. Tämä itseasiassa vaikutti sopivan melko hyvin, enkä ratsastaessa huomannut keikkumista! Eli tätä ehkä voisi sitten aina välillä koulutreeneissä käyttää.

Viggo oli paljon parempi ratsastaa kuin edellisenä kertana. Mulla on ollut vähän haaveena mennä kuun lopussa Kilon tallin harjoituskouluratsastuskilpailuihin, kun siellä olisi yksi helppo luokka, josta me ehkä osaksi saatettaisiin selviytyä. Ongelmana vaan on, että meidän hovikuski on Espanjassa, eikä mulla ole kyytiä. Katsotaan jos saataisiin asia jotenkin järkättyä. Treenasin hieman kyseisen radan juttuja, kuten kolmikaarista kiemurauraa, joka menikin oikein mallikkaasti! Syksyllä kun niitä teki, niin V lähti aina siinä kaahottelemaan, meni ihan vinoon yms, niin kiva huomata kehitystä! Myös ravipysäytykset meni tosi hienosti! Viggo toimii kaikista parhaiten istunnalla, saa vain itse olla tarkkana, ettei tee liikaa. Nämä treenit saivat ponin kuitenkin lopulta kuumenemaan, joka näkyy siten, että se alkaa enemmän kipittää ja pomppimaan paikallaan. Myös se ihana takaosan poikitus tuli mukaan. Mutta kun tähän väliin ratsastin sitä vähän rennommin ja enemmän eteenpäin, rauhoittui tilanne. Tässä vaiheessa olin ehkä jo tehnyt vähän liikaa ponilla hommia ennen laukkaamista, sillä niitä se ei olisi millään jaksanut tehdä. Sain kuitenkin itseni ja ponin zempattua, ja saimme tehtyä jonkinlaiset laukat, ja siihen oli hyvä lopettaa.

Meidän pääsiäislook

Mun kuuma Pura Raza Estoñiola ori

Metsälenkillä, oli jännää.

Viggo on pikku hiljaa alkanut ymmärtämään, että kun otan kameran esiin niin pitää pysyä paikalla ja poseerata.

Seuraavaksi vuorossa potilaan tilanne. Dreamerin jalka ei ole tuntunut olevan ollenkaan paranemaan päin. Se myös onnistui viime viikolla ensiksi yhtenä päivänä saamaan kipeän jalan jänteeseen impparin. Jalka oli ihan tukki, en löytänyt haavaa, mutta joko siellä oli pikkuhaava tai sitten D oli sen kolauttanut esim. tarhan aitaan. Seuraavana aamulla sille haettiin kipulääkettä tähän vaivaan. Tuona päivänä myös sain töihin tallilta soiton Neiti X:ltä, olin ihan kauhuissani, sillä hän ei ikinä ole soittanut mulle. Vastasin salaman nopeasti ja tokasin suoraan, että mitä NYT on tapahtunut. Neiti X nopeasti vastasi, että Viggolla on kaikki hyvin, mutta Herra Unelma oli riehunut tarhassa viereisen tarhakaverin kanssa, ja sillä oli nyt n. 10cm pituinen ja sentin levyinen vertavuotava haava toisessa takajalassa. Huvittavaa kyllä, tässä vaiheessa mielentilani oli melko "aha.". Nyt Dreamerin kanssa tämä on ollut sellaista säätöä, ettei mielessäni enää haitannut yksi haava enempää, "ihan sama" tässä vaiheessa. Onneksi oltiin jo aamulla haettu se kipulääke.

Nyt Dreamer on siirretty ulkoilemaan eristysselliin, josta sillä ei ole minkäänlaista kosketuskontaktia muihin hevosiin. Muutenkin kyseessä oikeasti pieni sairastarha, vähän se säälittää, mutta ei tässä enää muu auta. Ihan tyytyväisen oloisena se näyttää siellä seisovan. Nyt impparijalka on parantunut, yksi vaiva vähemmän. Musta ehkä on tuntunut, että kintereen turvotus saattaisi olla vähän, noin millin, laskenut, mutta se saattaa olla toiveajattelua. Katson nyt tämän viikon jälkeen miltä kinner näyttää, ja jos sen turvotus ei oikeasti ole lähtenyt laskemaan, niin pyydän eläinlääkärin ultraamaan sen uudestaan, ja mahdollisesti piikittämään jalan. Mutta katsotaan.

Uusin haaveri

Vasemmanpuoleinen on impparijalka

Turvonnut kinner näyttää tältä

Hankin kylmäyssuojat. Tässä hieno viritys, saa samalla kylmättyä jänteen impparin + kintereen

Eristysselli

Äiti päästä pois, lupaan olla kiltti poika.

Haava parin päivän jälkeen

Namaste, joogaa ratsastajille!

Viime syksyllä kun vaihdoin tallia, niin huomasin heti tallin facebook-ryhmässä ilmoituksen tallin kerhotilassa alkavista joogaa-ratsastajille tunneista. Ilmoittauduin mukaan välittömästi, jotta varmasti mahtuisin mukaan.

Itselläni on todettu nuorempana skolioosi, joka tarkoittaa siis selän ja selkärangan kieroutumaa. Ilmeisesti ei kuitenkaan kovinkaan paha, sillä sitä hoidettiin aikoinaan fysioterapialla, joka jossain vaiheessa sitten lopetettiin. Olen ollut aina todella vino, oikean olkapääni voi sanoa olevan koko ajan korkeammalla kuin vasemman. Muistan kun joku hieroja pyysi minua ottamaan molemmilla käsillä jumppakepistä kiinni, ja nostavan sitä suoraan ylöspäin ja alaspäin. Luulin tekeväni täysin suoraa liikettä, mutta nostinkin kepin oikeaa päätä selvästi vasemmalle päin.

Ratsastaessa vinous näkyy siinä, että minulle on huomattavasti vaikeampaa mennä oikeaan suuntaan. Oikeassa suunnassa kaikki käännökset, ympyrät ja voltit ovat vaikeita, koska se oikea olkapääni haluaa olla ylempänä kuin vasen, kun sen pitäisi oikeassa kierroksessa kaarteessa kääntyä sisälle päin mukana. Voitte vain kuvitella mitä mieltä tästä herkkä Dreamer on, kun pitäisi kääntyä oikealle, mutta ratsastajan asento vie vasemmalle. Pahimmassa vaiheessa kun korjasin itseäni olemaan suorempi, niin tämä jopa aiheutti kroppaani kipua. Onneksi nykyään tilanne on huomattavasti parempi, kuin ennen.

Monet valmentajat ovat minulle jo aiemmin suositelleet joogaa. Muutamia vuosia sitten kokeilinkin hot joogaa ja ihan pidinkin siitä. Kerran sitten tein sen virheen, että otin äidin mukaan joogatunnille. Koko joogatunnin ajan sain huomata, kuinka äiti katsoi n. 5 minuutin välein kelloa tuskastuneena, että koska tämä piina loppuu. Tämän jälkeen en itsekään enää käynyt joogassa, meni vähän fiilikset. Kiitos vain tästä äiti (kun tätä blogia kuitenkin luet!)!

Ai mitä, oliko tää sun matto? Kyllähän hyvin mahdut tuossa joogaamaan!

Nyt siis pääsemme itse jooga osioon. Yksi ihana tallilaisemme on joogaopettaja ja tosiaan alkoi pitää oman tallimme kerhotilassa viikottain joogatunteja, kuinka kätevää! Mulla on aina ollut ongelma kaikkien muiden liikunta-aktiviteettien suhteen, etten saa itseäni raahattua harrastuspaikkaan. Mutta nyt kun jooga järjestettiin tallille, niin on helppoa mennä eka ratsastamaan heppa, ja sen jälkeen pääsee suoraan joogatunnille! Näissä joogatunneissa oli ajatuksena keskittyä juuri ratsastajan kehunhuoltoon ja tehdä sellaisia liikkeitä, jotka hyödyttäisivät ratsastajan kehonhallintaa mahdollisimman hyvin. Tähän kategoriaan kuuluvat mm. lantion avaukset, keskivartalon hallinta, tasapaino ja niska-hartiaseudun rentous ja pehmeys. Joogatunneilla keskitytään paljon Yin-joogaan, jossa pysytään venyttävissä asennoissa kauemman aikaa.

Nyt olen siis viime syksystä lähtien joogaillut n. kerran viikossa, ja täytyy kyllä sanoa, että on ollut suuri apu! Mun yläkroppa ei selvästi ole enää niin jumissa kuin ennen, paljon helpompi olla. Tuntuu myös siltä, että ratsastaminenkin on helpottunut. Oikein irtonainen olo! Tunneissa on myös se hyvä, että niistä saa hyviä venytysvinkkejä myös kotiin. Nykyään pyrin tekemään työpäivän aikana ainakin kerran niskan ja hartioiden venytyksiä! Niin, ja uskalsin siis pyytää äitini mukaan tunneille sillä ehdolla, ettei tällä kertaa pilaa hyviä tunteja multa. Ja toistaiseksi on mennyt hyvin! Uuden vuoden jälkeen olen huomannut, että meidän tunneille on otettu nyt mukaan myös enemmän hieman rankempia vatsalihasten yms, liikkeitä. Niitä tehdessä on jo saanut hieman irvistellä, mutta lopettaa ei voi kesken, sillä katsoessani sivulle, äitini tekee reippaasti sen määrän mitä kuuluu, niin enhän minä voi lopettaa ennen äitiä liikkeen tekemistä!

Valmiina tunnille!

Meidän joogatunneilla on mukana myös tallin 4 kissaa :)

Mutta lämpimästi suosittelen jokaista testaamaan joogaa! Ehdottomasti auttaa myös ratsastamista, puhumattakaan siitä hyvästä olosta, mikä tulee tunnin jälkeen! Voisin aina jäädä suoraan nukkumaan kerhotilaan loppurentoutuksen jälkeen :) 

Onkos muita jotka ovat testanneet joogaa? Mitäs piditte?

Kevättä rinnassa, nestettä jalassa ja verta silmäkulmassa.

Se oli vahinko t. Dreamer

Aiemmin kerroinkin, että Dreamer kaatui pahasti tarhassa ja loukkasi takajalkansa. Voit lukea aiemman kirjoituksen tästä. Niin kun Dreamer oli viikon ollut tarhassa ja jalkaa kylmäilty, totesin että kintereessä on edelleen nestettä eikä heppa kävele ihan puhtaasti, joten parempi pyytää eläinlääkäri kuvaamaan jalka. Viime viikon tiistaina eläinlääkäri tuli talliin kannettavan röntgenlaitteen kanssa, ja kinner kuvattiin. Turvotus oli hieman laskenut viime kerrasta, ei enää aristanut sitä selvästi, mutta käynnissä edelleen ontui lievästi ja kinnernivel oli täyttynyt. Onneksi röntgenistä ei löytynyt mitään luustomuutoksia tai muuta mainittavaa, paitsi Dreamerin vanha luutunut kinnerpatti. WUHUU! Olin jo nähnyt silmissäni murtumia/irtopaloja ja muuta mukavaa, joten helpotus oli suuri.

Seuraavaksi jalka ultrattiin, josta näkyi, että kinnernivel oli selvästi täyttynyt ja nivelnesteen seassa oli voimakaskaikuisempaaa nestettä joukossa, joka oli todennäköisesti verta. Toinen vaihtoehto oli, että siinä olisi ollut todella paha tulehdus, mutta koska Dreamer käytti jalkaa ja laittoi sille painoa, niin se ei ollut mahdollista. Myös yksi ligamentti oli turvonnut alaosasta, muttei selvää vauriota. Diagnoosiksi tuli kinnernivelen nyrjähdys ja nivelen sisäinen verenvuoto.

Hoito-ohjeeksi saatiin jälleen lepo, mutta saisi myös varovasti kävelyttää lyhyitä aikoja. Jalkaa tulisi kylmätä mahdollisimman paljon. Tätä hoitoa niin kauan, kunnes oireilu on selvästi helpottanut ja turvotus poissa. Eläinlääkäri myös suositteli syöttämään niveltä tukevia ravinteita, joita Dreamer itseasiassa jo entuudestaan on saanut (olen syöttänyt siitä lähtien kun siltä löytyi kinnerpatit), niin nyt nostettiin ravinteen määrä "boostaus" vaikutukseen. Eläinlääkäri ei uskaltanut luvata tarkempaa toipumisaikaa, heitti määräksi esimerkiksi 2-4 viikkoa, ennen kuin voi alkaa kokeilemaan liikuttamista. Mutta tosiaan turvotus pitäisi saada laskemaan kokonaan pois sitä ennen.

Hienosti ympyröitynä turvonnut kohta.

Eli nyt Dreamer joutuu vielä tarhaamaan yksin, jottei riehuisi Viggon kanssa liikaa. Ja pääsee suoraan omaan padokkatarhaan ihan omasta karsinan ulko-ovesta. Dreamerin aiemmista sairaslomista oppineena tiedän jo, ettei tämän herran pää kestä kovin hyvin pitkiä ratsastustaukoja. Sen sain jälleen kerran todeta eilen. Olin viikonloppuna käynyt ekan kerran vähän taluttamassa Dtä ulkona ja se käyttäytyi todella hienosti! Oli hyvin pirteä ja säpäkkä, muttei tehnyt mitään tuhmaa vaan kiltisti käveli vierellä. Kun talutin Viggon tarhan ohi, niin kaverin huomattuaan D lähti väkisin vetämään tarhan aitaa päin, hänhän menee tuonne Viggon seuraksi! Saimme kuitenkin sovittua, että jättää Vn rauhaan ja jatketaan kävelyä. Tallissa oli ihan adhd ja oli koko ajan pakko touhuta jotain, säpsyä jne.

VIGGO ON TUOLLA!!

Tahdon tuonne sen luokse!

Poseerausta, puunattu hevonen.

Kun hevonen jännittyy ja jää kyyläämään jotain, on otollinen hetki saada hienoja kuvia. Pitää vain toivoa, ettei heppa juuri sillä hetkellä päätä häipyä paikalta.

Lauantai-iltana lähemmäksi kello 9 illalla puhelimeni soi ja ruudussa näkyi, että tallilta soitetaan. MITÄ SE ON NYT TEHNYT?? Onko sillä nyt jalka poikki?? Olen jo ehtinyt ottaa lasin viiniä, miten pääsen tallille?? No selvisi, että Herra Unelma ei ollut tykännyt uudesta talliloimesta, jonka olin sille päivälle vaihtanut, ja se oli rikkonut sen karsinassaan. Tallityöntekijä tiedusteli varaloimea. HUH.

Maanantaina olin töissä, kun puhelin taas soi ja jälleen tallilta soitetaan. Vastasin kepeästi ja tällä kertaa sain tietää, että Dreamer on saanut haavan silmänsä alle ja että lähettää mulle kuvan, jotta voin päättää tarviiko kutsua eläinlääkäri paikalle. Tämä alkaa olla jo surkuhupaisaa. Olivat viereisessä tarhassa olevan hevosensa kanssa lyöneet "viisaat" päänsä yhteen, tuloksena toisella "musta silmä" ja toisella otsa auki. Lähetin eläinlääkärille kuvan silmästä, totesi että varmaan paranee pelkästään silmähuuhteen avulla. Ei kun sellaista hankkimaan (itseasiassa käskin veljen hakea).

Töistä suoraan tallille, ja olihan se silmä aika ilkeän näköinen. Pään koskeminen ei ole yleisesti Dreamerin mielestä mitenkään välttämätöntä, joten aran silmän koskeminen ei meinannut tulla kysymykseen. Sain kuitenkin hoidettua sen. Tämän jälkeen menin hetkeksi taluttelemaan sitä. heti tallista astuttuamme ulos huomasin, että tänään onkin räjähtävä pommi narun päässä. Ja ei kun maneesiin. Maneesissa D oli ihan pörheä, jännittynyt, se vain "tanssahteli" ja pomppi passage ravia puhisten ja puhkuen. Välillä se myös alkoi "pelkäämään" mua, eikä antanut koskea siihen, vaan perääntyi kauemmaksi puhisten. Tämä käytös sai muiden hevoset hermostumaan, joten katsoin parhaimmaksi viedä "3v orini" takaisin talliin.

Mites muiden hevoset käyttäytyvät sairaslomalla??

Näin Välek-Vibulane tuli taloon

Tässä ensikosketus Viggoon. Ilmeestäni voi aika hyvin nähdä, että tämän minä haluan.

Välek-Vibulane on virolainen animaatioelokuva, joka kertoo luolamies Välek-Vibulanesta, joka elokuvan alussa tappaa mammutin. Tämän enempää en elokuvaan perehtynyt. Mutta tästä johtuen kutsumme Viggoa aina välillä Välek "mammutintappaja" Vibulaneksi.

Vuorossa aihepostaus, eli tarina siitä miten meille tuli tämä pieni voipulla. Meillä oli ennen Viggoa puoliveritamma Bajadeeri, joka tuli perhehevoseksemme kun olin vähän vajaa 13 vuotta. Syyskuussa vuonna 2015 saatiin melko sattumalta/tuurilla selville, että sillä on todella paha munuaisten vajaatoiminta. Kaikista hoidoista ja yrityksistä huolimatta tamma päätyi joulukuussa vihreille niityille. Tämä oli todella kova paikka koko perheelle, eikä varmaan kellään ollut ajatuksena enää toista hevosta ottaa, ainakaan pitkään aikaan.

Tästä meni noin vuosi, olimme vaihtaneet Dreamerin kanssa uuteen ihanaan talliin ja elämä alkoi taas hymyillä. En nyt sitten tarkalleen muista mitä siinä kävi, mutta vähän alettiin sillä silmällä katsomaan myytävien hevosten ilmoituksia. Äiti ei ollut päässyt vuoteen ratsastamaan Bajadeerin poismenon takia, ja vähän kaipasi taas hevosen selkään. Herra Dreamer ei oikein ole sopiva ratsu siihen. Tapanani on muutenkin säännöllisesti ikkunashoppailla myytäviä heppoja. Yksi kivan oloinen hevonen löytyi Suomesta ja mentiin sitä kokeilemaan, mutta tunsin heti selässä, ettei se ollut meille sopiva. Tarkoituksena oli siis etsiä äidille ja minulle yhteinen hevonen. Bajadeeri oli aina ollut liian iso äidille, ja oli aina ollut haaveena joskus saada joko iso poni tai pieni hevonen. Ensimmäisen kokeilun jälkeen mietittiin äidin kanssa et millainenkohan heppa olisi meille paras. Pitäisi olla sellainen että äiti voisi sillä hyvin mielin harrastella ja taas itse kaipailin ratsua, jolla voisin maastoilla, hypätä ja tehdä kaikkea sitä, mitä en niin Dreamerin kanssa tykkää tehdä. Ja sitten mulla välähti: EESTINHEVONEN! Olin aina tykännyt eestinhevosten ulkonäöstä ja luonteesta, ja semmoinen tuntui voivan olevan juuri sellainen mitä etsittiin. Äiti taisi kirjoittaa googleen "myytävä eestinhevonen" ja seuraavaksi sainkin facebookissa häneltä linkin, jossa oli aivan ihanan näköinen voikko ruuna. Taisin todeta että "joo otetaan tuo, pyydänkö lähettämään postissa". Laitoin viestiä myyjälle ja seuraavaksi sovimmekin jo matkan Pärnuun koeratsastamaan ponin.

Hevoset olivat pihatossa, ja paikalla oli pieni 3 karsinan talli jossa laitoimme Viggon kuntoon.

Paikka missä Viggo oli, ei ollut ulkonäöllisesti mikään hehkein. Hevoset elivät suuressa pihatossa ja paikalta löytyi myös pieni tallirakennus, jossa oli kolme karsinapaikkaa. Kun saavuimme paikalle, niin Viggo odotti jo karsinassa meitä, ihastuin siihen saman tien ja mielessäni mietin jo että tämä tulee kyllä meille. Varusteet päälle ja kohti kenttää. Kentällä oli myös samaan aikaan ihan pieniä lapsia ratsastustunnilla. Äiti ei päässyt ollenkaan reissulle mukaan, kun oli kipeä, mutta sanoi luottavansa minun arvioon. Varmaan hepan tultua Suomeen katui tätä hieman, heh. Tosiaan koeratsastus meni kyllä ihan ok, mutta jos äiti olisi siellä ollut kokeilemassa niin en usko, että poni olisi meille tullut. Sain nopeasti huomata, ettei Viggo ole todellakaan millään helppo b- tasolla, jos edes helppo c edes, ei varmaan sitäkään. Sen kasvattaja oli menehtynyt aiemmin ja poni oli siirtynyt tälle uudelle omistajalle, joka oli kasvattajan ystävä. Nyt kesällä Viggo oli sitten toiminut ratsastuskoulussa muutaman kuukauden ihan pienillä oppilailla, kiltin luonteensa takia.

Tulepas sieltä hobitinkolosta

Mutta sen kyllä huomasi, että sillä on pikkulapset ratsastaneet. Viggo selvästi oli tottunut näyttämään suunnan minne mentiin, ja se hienosti oikasi kaikki mutkat "suoriksi" (ei se hirveän suoraan mennyt), ei tykännyt ollenkaan mennä tuntumalla ja vähän hämääntyi selvästi, kun pyysin sitä oikeasti menemään niihin kulmiin. Sen askelten tahti vaihteli todella paljon, välillä hiipi ja välillä lähti painelemaan menemään. Volteilla ja ympyröillä se ei osannut taipua lainkaan ja niissä painoi joko ulos tai sisälle koko ajan. Mutta silti se piti saada. Se oli kiltti, ei välittänyt mistään mitä kentän ulkopuolella tapahtui, sillä oli ihan kunnon liikkeet pieneksi hevoseksi ja niissä oli todella hyvä istua. Se myös selvästi yritti parhaansa mukaan ymmärtää mitä koitin siltä pyytää ja oli positiivisella asenteella. Mietin itsekseni, että poni on kyllä raaempi mitä meidän piti hankkia, mutta olin myös varma, että kaikki sen "ongelmat" katoaisi varmasti nopeasti, kun sillä alettaisiin ratsastamaan kunnolla ja säännöllisesti. Niin kuin siinä kävikin, onneksi! Ja uskoin äitini kyllä pärjäävän sillä, sen verran kiltti se oli. Alottaisivat sitten tosi yksinkertaisista jutuista ja samalla itse sitä treenaisin niin meno helpottuisi kaikilla koko ajan.

En tiedä miten se näyttää tässä niin pikkuponilta, vaikka onkin kunnon mammutti

Kyllä hymyilyttää kun on mielessään päättänyt tämän ponin ostaa

Ratsastuksen jälkeen soiteltiin äidille ja kerroin miten meni. Päätettiin sitten tehdä Viggosta ostotarjous ja jatkoimme matkaa takaisin Tallinnaan. Tarjous meni läpi, ponin kaikki hommat kuntoon ja seuraavaksi näimme lokakuussa, kun poni kuljetettiin tallin pihaan. Tämänhän jälkeen Suomen sää päätti oikein loistaa ja tuli ihan hirveät sateet, tuli vettä ja räntää ja tuuli hirveästi. Ekat ratsastukset sain hoitaa yksin. Koska Viggo ei ollut ennen ollut maneesissa, niin katsoin parhaakseni mieluummin ratsastaa ulkona hirveässä ilmassa kentällä yksin, kuin mennä muiden sekaan maneesiin. Siinä tuli kyllä testattua hyvin, kuinka varma poni oikeasti on, ja varmahan se oli! Ei ihmetellyt oikeastaan mitään, vaan keskittyi omaan menoonsa. Monet tulivat ihmettelemään, että miten nuori poni voi olla noin kiltti ihan uudessa paikkaa. Maneesiinkin tottui lopulta välittömästi.

Alku oli kuitenkin itse ratsastuksen kannalta vähän haastavaa, sillä Viggo oli ihan kuin 4-vuotiaan tasolla. Se osasi käynnin, ravin ja laukan, siinä se melkeinpä oli. Jarru toimi n. 10 metrin viiveellä, suuhun ei saanut ottaa tuntumaa, jos jäi vähänkin vetämään, niin poni lähti lisäämään vauhtia oikein voimalla. Ja äidillä taas se oikasi lyhyet sivut minkä pystyi. Mutta kun rauhallisesti vain edettiin ja treenattiin, niin huomasi, että viikko viikolta meno parani. Ja nyt se on jo ihan huippukiva ratsastaa, vaikka näin vähän aikaa mennyt. Äitikin on todennut, että kyllä tuli ihana poni. Nyt saadaankin sitten kilpailla siitä, kumpi saa sillä ratsastaa.

Poni juuri saapuneena laivalta.

Ja "veljen" viereiseen karsinaan pääsi

Ja muutaman päivän päästä pojat pääsivät samaan tarhaan

Tyytyväiset kaverit.

Tämmöinen postaus. Tuntuu että varmaan puolet jäi kertomatta. Mutta ehkä tämä riittää tällä kertaa :)

Lihasta se vain on

Dreamer on siis ollut nyt viikon saikulla, joten treenit kohdistuneet meidän pieneen Voipullaan. Pulla on nyt ihan muutaman viikon sisällä kehittynyt ihan hirmuisesti ratsastaessa, ja mulla pyörii mielessä jo kilpailut. Viikko sitten lauantaina treenailin itsekseni koulua, ja silloin oli paras ratsastus siihen mennessä. V liikkui alusta asti tasaisella tuntumalla ja reippaasti edeten. Teimme pohkeenväistöjä, jotka sujuivat oikealle jo ihan pienistä painoavuista, vasemmalle piti hieman enemmän avittaa toista. Oikein tyytyväinen olin menoon. Seuraavana päivänä oli ohjasajoa, jossa poika sai kehuja myös Makelta. Ohjeeksi tuli jatkaa samaan malliin ja etenkin juuri pohkeenväistöjä treenata. Ensi kerralla niitä treenattaisiin myös ohjasajossa.

Aika mageesti kulki!

Ohjasajon jälkeen lähdettiin metsäkävelylle.

Me

Seuraavan kerran menin Viggolla torstaina, ja se olikin hyvä pudotus takaisin maanpinnalle. Meidän yhteistyö ei toiminut ollenkaan. V puri kuolaimeen ja vänkyröi päänsä kanssa, lähti kiskomaan sivuille yms. Tulin jopa alas selästä katsomaan onko kuolaimessa vikaa, mutta kaikki oli ok. Koko ratsastus meni päin seinää, menin aika lailla käyntiä koko ajan ja sitten annoin olla. Poni oli myös tallissa nyrpeä, ehkä sitä ärsytti, kun ne oli erotettu Dreamerin kanssa, ja joutui nyt tarhaamaan yksin. Vähemmästäkin laumasielun maailma romahtaa.

Vasemmalla näkyy kuinka iloinen poni oli torstaina. Ilme muuttui tosin, kun sai ruokaa.

Dreamer on aina iloinen

Lauantaina oli vuorossa Sarin koulutunti, jolla normaalisti menen Dreamerillä, mutta otin nyt Viggon tuuraamaan toista. Mielessäni pyöri torstain ratsastus, ja ahdisti etukäteen, että onko poni yhtä hankala myös nyt. En ollut Viggolla mennyt pitkään aikaan Sarin tunnilla, niin tietysti mielessäni olisin halunnut näyttää, että kuinka paljon ollaan tässä jo edetty. Maneesissa Sari ratsasti vielä edellistä hevosta, ja siinä tuumattiin että hän voisikin käydä nyt myös Viggon selässä, kun kerran oli ratsastuskamat valmiina päällä. Niinpä Sari meni aluksi vähän aikaa ihan vain perushommaa, niin sai vähän käsitystä siitä missä vaiheessa poni on, ja millainen se on ratsastaa. Opea nauratti se, kuinka tämä Voipulla ei tuntunut selästä yhtään niin pieneltä kuin olisi voinut kuvitella. Se on niiden lihasten ansiota, tuumaisi Viggo varmasti. Poni sai paljon kehuja, että on todella mukava ratsastaa, kevyt kädelle ja kivat liikkeetkin. Seuraavaksi vahdin vaihto, ja valmennus alkakoon. Vibu oli heti super hyvän tuntuinen ja meno oikein mallikasta! Pysyimme isolla pääty-ympyrällä, ja keskityimme siihen, että poni liikkuisi suoraan. Tähän lisänä ympyrän pienentämistä pieneksi voltiksi, joka auttaa paljon apujen toimimiseen. Lopuksi pienet laukkapätkät, jotka meni tosi hyvin. Viggo on nyt vaihtanut entisen ohjuslaukkaamisen paikallaan laukkaamiseen, eli ääripäästä toiseen. Se nostaa laukan liioitellusti ylöspäin, ja meinaa jäädä siihen sitten paikoilleen. Ei tämäkään ihan se, mitä ollaan haluttu, mutta mukavaa että laukkaan on tullut jarruakin.

Lauantaina tarhalla oli vastassa näin iloinen joukko. Näyttää siltä kuin Viggo olisi ottanut selfien.

Sarin tunnin jälkeen kävelyllä

Lihasta se on

Sunnuntai-iltana oli taas vuorossa Annin puomitunti yhdessä meidän tallikaverin kanssa. Vibu lähti todella hyvin liikkeelle. Alkuun teimme ympyrällä puomitreenejä, mm. että tultiin puomille ravissa, sen jälkeen nopea siirtyminen käyntiin, ja takaisin raviin ennen seuraavaa puomia. Tämän suoritimme oikein mallikkaaksi, ja olin todella tyytyväinen työskentelyyn. Seuraavaksi tehtäväksi tulikin heti jo haastavampi "puomirata", jota oli tarkoitus mennä yhtä aikaa toisen ratsastajan kanssa, kun siinä oli sen verta monta vaihetta. Tiesin jo mielessäni, että ei kyllä tule sujumaan ongelmitta tämä homma meiltä. Eikä sujunutkaan. Kun tultiin siihen kohtaan, että piti jatkaa laukassa, niin Viggon laukka oli vielä hidastunut eilisenkin jälkeen. Oli työn ja tuskan takana, että sain pallon liikkumaan eteenpäin, että sitä jotenkin pystyi kutsumaan laukaksi. Mutta se sitten onnistui lopulta ihan hyvin. Välissä käveltiin ja annettiin toiselle ratsukolle tilaisuus saada opelta neuvoja, sillä meidän laukkaamiset oli tarvinnut kaiken kannustuksen.

Tämän jälkeen sama tehtävä piti suorittaa uudestaan, ja musta tuntuu, että sekä poni, että ratsastaja oli tässä vaiheessa jo antaneet kaikkensa. Viggo kyllä nosti laukan, mutta pompahti aina vieläkin enemmän ylöspäin, eikä meinannut siitä jatkaa millään laukkaa. Kun koitin vähän enemmänkin pohkeella komentaa, niin Viggon ratkaisu siihen oli vaihtaa etupäällä aina ristilaukkaan, ja sitten pomppia ahdistuneena tämän jälkeen. Mitä enemmän yritin, niin sitä enemmän poni hermostui. Kun koitin saada ravia ensin kunnolla eteen, niin V vaan kiemurteli, painoi sivulle eikä ohjautunut mihinkään minne halusin, ja sitten alkoi mieluummin pomppimaan, kuin että olisi enää edes ravannut eteen. Ikuisuuden yritettyäni (siltä se ainakin tuntui), sanoin opelle, että en vain yksinkertaisesti saa poniin enää kontrollia. Ope hyppäsi selkään ja sitten sai poni kyytiä. Kyllä se Annille teki samoja temppuja, mutta Anni myös sai sen menemään eteen. Meni myös laukassa puomeja ja sitten homma lähti sujumaan. Kyllä se on helppoa, kun osaa. Ehkä kymmenen vuoden päästä itsekin handlaan paremmin tällaisen poninraakileen. Mutta silloin voi taas löytyä sitten jo joku toisenlainen heppa, jonka kanssa omat ongelmat. On tämä hauska laji. Mutta hyvä mieli jäi kuitenkin valmennuksesta, sillä vikaa tehtävää lukuun ottamatta meno oli melko mallikasta.

Poni hyvillä mielin lähdössä puomitunnille

Ja tunnin jälkeen. Olipa rankkaa.

Tiistaina tulee eläinlääkäri aamulla kuvaamaan Dreamerin jalan, niin saadaan selvää, mikä sen tuomio on. Toivottavasti ei mitään sen kummempaa, peukut pystyyn.


P.S ulkoasun vaihdoksen jälkeen kuviin tuli taas nuo ärsyttävät reunukset, en saa niitä pois vaikka kuinka yritän, apua?? Entä miten videot saa suuremmiksi postauksiin?