Semmoiset oli fiilikset meidän lauantain kisoista. Kisapaikalla oli ihan hirveän hiostavan kuuma sää. Olimme ajoissa paikalla, ja taluttelin Viggoa kisa-alueella, poni käyttäytyi hyvin. Kävin zekkaamassa kentän pohjan. Alun perin ajatuksenani oli, että verkkaisin kentällä ensin 15min, ja sitten toiset 15min maneesissa ryhmäveryttelyssä, jonka päätyttyä pääsisin suoraan radalle. Kenttä olikin sateen jälkeen todella pehmeä ja upottava, joten tein päätöksen, ettei siinä kannata ratsastaa ollenkaan. Muutenkin jo kuuma ilma joka vie hevosen energiaa, sitten jos vielä ratsastaisi raskaalla pohjalla, lähtisi viimeisetkin energian rippeet hepasta pois. Lyhyessä veryttelyssä ei Viggo pääsisi niin väsähtämään, mutta riskinä oli, ettei se lyhyessä verkassa ehtisi rentoutua ja tulla kunnolla läpi avuille.
Vihdoin meidän veryttely alkoi. Ja Viggo päätti sitten olla paljon jännittyneempi, kuin viime kisoissa. Sitä ahdisti tuomarinpääty, jonne oltiin ajettu kaksi autoa tuomareita varten. Viime kisoissa kouluaidat olivat vain lyhyilläsivuilla, niin nyt oli suuri järkytys kun valkoiset aidat ympäröivätkin koko alueen. Mitään muiden silmille dramaattista ei Viggo tehnyt, mutta sain tehdä töitä sen eteen, että poni pysyi aitojen vierellä ja että se meni tuomaripäätyyn. Jännitys myös lamauttaa Viggon, jolloin se jää vain paikoilleen kipittämään, eikä oikein kykene tekemään mitään. Lisäksi muutamilla toisilla ratsukoilla oli vähän ratsastussäännöt hukassa, sekä käyttivät vähän enemmän raippaa apuvälineenä, niin se lisäsi pienen ponin ahdistusta.
Videosta napatut kuvat radalta |
Ja laukkaosuushan oli täysi vitsi. Siinä vaiheessa oli kuumuus ja jännitys tehneet tehtävänsä, ja Viggolta loppui voimat. Laukassa se mm. pudotteli raviin, nosti väärää laukkaa, vaihtoi laukan vääräksi jne. Yhtä sähläystä koko homma, vaikka kuinka yritin ratsastaa sitä eteen. Laukasta saimme numeroita 2-4, jotka tietenkin tiputtivat pisteet ihan alas.
"Huh hellettä!" t. Vibulane |
Nyt pitää saada vain paljon ratoja alle, jotta Viggolle tulee kokemusta, eikä niin jännittäisi. Ja kotona täytyy oikein panostaa laukkatreeniin. Jos radalla saisi ehjät laukkaosuudet, niin pisteetkin nousisi heti jo paljon miellyttävimmiksi.
Seuraavat kisat onkin sitten 2.7. Ratana on he c eb special, jossa on hyvin niukka määrä laukkaa. Ja rata on kentällä, joka voi myös olla Viggolle parempi vaihtoehto. Kyllä se vielä tästä lähtee ylöspäin menemään ;)
Tämän pienen ok-pätkän radasta voin näyttää teille..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti